lauantai 5. marraskuuta 2011

Ajatuksia mökistä, aamutuimaan marraskuussa


Avattuani kotiblogin sain nopean idean, miksen avaisi sen rinnalle myös mökkiblogia. Sekin on ollut vastaava projekti kuin koti ja tapahtunut kodinrakentamisen ohella.

Kun noin neljä vuotta sitten aloimme rakentaa mökkiä, huomasin, ettei googlaamalla löydy juuri mitään tarkempaa tietoa ensinnäkään moderneista, arkkitehdin suunnittelemista mökeistä eikä varsinkaan sellaisista tee se itse-projekteista, jollaiseksi mökkikin meillä muodostui. Olisi ollut kiva saada kurkistaa muiden projekteihin.

Mökkimme sijaitsee Turun saaristossa, huikean hienolla kallioisella tontilla. Lasisen seinän takana aurinko laskee joka ilta meren lahdelle. Tilaa mökissä on kaikkiaan vajaat sata neliötä. Se on puurakenteinen ja lautaseinäinen rakennus, jolla on isot terassit kolmeen ilmansuuntaan. Olemme pyrkineet tekemään rakennuksesta mahdollisimman yksinkertaisen - mutta kuitenkin ujuttamaan mökkiin kohtuulliset mukavuudet loman leppoisaa sujumista silmällä pitäen. Siispä sisävessa löytyy ja induktioliesi, jollaista hienoutta ei muuten ole kotona...

Viime kesänä saimme siis mökkiin keittiön, mutta vesi ei vielä tule eikä mene rakennuksen sisälle asti. Sisustaminen on täysin vaiheessa, samoin moni muukin asia. Rantasauna on väliaikainen vanerikoppi (hyvin toimii!) ja etuterassi puuttuu. Näiden asioiden edistymistä, kuten tietysti myös elämäämme keskeneräisessä mökissämme aion tässä blogissani kuvata.



Tästä se alkoi, kesällä 2007



Ei kommentteja: