maanantai 21. marraskuuta 2011

Rakentamisen vaiheita


Selaillessani raksavaiheen kuvia ajattelin liittää tähän vielä muutaman kuvan mökin sisältä.

Tässä olohuone ensimmäisenä kesänä:



Seuraavana kesänä saatiin eristykset ja sisäpanelointi. Sekä seinä että katto on paneloitu lattialaudan levyisellä suoraprofiilisella kuusipaneelilla ja kaikki pinnat on käsitelty vaaleiksi Osmocolorin vahalla.




Katon panelointi alkamassa




Ja sitten tämä sama kuva, joka oli edellisessäkin postauksessani, eli olohuone suunnilleen siinä tilassa, missä se tällä hetkellä on. Laitan kuvan tähän uudelleen, koska sattuu olemaan sama katselukulma kuin kahdessa ensimmäisessä kuvassa.




Viime kesänä tosin tehtiin sähkötyöt, jolloin myös 3,5 metriä pitkän sohvan yläpuolelle kiinnitettiin lukuvaloiksi Artemiden Tolomeo-valaisimet. Sohvan tuntumaan pitäisi laittaa myös jonkinlaiset seinähyllyt kirjoille (ehkäpä vielä tulee päivä, että mökillä ehtii lukea...).

Rakennettiin siis kovasti, mutta samalla myös nautittiin saariston kesistä. Jokainen päivä päättyi rankimman rakentamisenkin aikoihin lettukesteihin ja saunaan. (Syksyllä sitten housunnappi aina kiristi, mutta ei puhuta nyt siitä.) 




Ja lapsetkin löysivät saaresta yllinkyllin tekemistä, joskus tuli vastaan yllättäviä näkyjä jotka todistivat, ettei ihan kaikkea aikaa oltukaan vietetty meressä:




lauantai 19. marraskuuta 2011

Kaminan lämmössä


Silloin kun aloitettiin rakentaminen, pari ensimmäistä kesäkuukautta rakennettiin 16-tuntisia työpäiviä, väsymyksen ja euforian vallassa. Kaikki rakennusmateriaali tuotiin saareen veneellä ja kannettiin rantalaiturilta ylös kallion laelle oman perheen voimin. Minä ja mies olimme mukana ihan "talkoilla", lapset saivat palkkaa ylös kannetun tavaran kappalemäärän mukaan.

Tässä kuvassa olohuonepääty rakennuksen takaa katsottuna. Eli sama tila, kuin tämän postauksen neljännessä kuvassa. Nurkkapuun oikealla puolella katon alla oleva terassi, josta on tullut yksi mökin mukavimpia tiloja.





Lehtikuusiterassia päästiin tekemään vasta seuraavana kesänä. Nyt muutama vuosi eteenpäin se on jo kauniin vaalean harmaa




Tällä hetkellä sisätilat ovat suunnilleen tällä mallilla. Olohuone ja sen takana päädyn terassi:




Ja loppuun vielä pari  tunnelmakuvaa viimetalviselta mökkiretkeltämme. Ensin luminen pakkaskuva kauniilta auringonlaskulahdeltamme.




Ja sama maisema sisältä katsottuna, kaminan lämmössä naustiskellen. Horisontissa kirkonkylän valot.





perjantai 11. marraskuuta 2011

Unelma kesästä ja pesästä


Olemme rakentaneet mökin pitkästä puutavarasta ja käytännössä kokonaan itse. Innoittajina hieno tontti ja inspiroivat arkkitehtikuvat sekä tietysti unelmat leppoisasta saaristolaiselämästä. Suunnittelun lähtökohtana oli luoda rakenteiltaan ja tiloiltaan yksinkertainen mökki modernia muotokieltä käyttäen.

Koska suuri perheemme tarvitsee melko suuren kodin ja koska se on kolmessa kerroksessa, ja koska olemme liikkuvaisia kaikki, elämme arkeamme käytännössä melko hajallamme. Melkein nolottaa sanoa, mutta yhteydenotto ensimmäisestä kerroksesta kolmanteen tapahtuu usein puhelimen välityksellä.. Mm. näistä syistä halusimme mökkiin pesämäisen ja tiiviin tunnelman, niin että fyysisestikin olisimme melko lähellä toisiamme. Siksi oleskelutila on suhteellisen iso ja nukkumistilat minimaalisia, lähes pelkän sängyn kokoisia, mutta kuitenkin suljettavia.

Rakennuksessa on kaksi päämassaa. Toinen on suurempi olohuone-keittiö-ruokailutila-kapula, johon sisältyy myös kaksi pientä, liukuovellista makuualkovia. Toinen kapula on ensimmäisen takana, hiukan limittäin. Siinä on vanhempien makuuhuone, läpitalon eteinen sekä kylppäri. Taaempi kapula on kallion muodosta johtuen kaksi porrasaskelmaa korkeammalla kuin edempi. Lisäksi mökkiin kuuluu samassa linjassa taaemman kapulan kanssa erillinen, mutta saman katon alla oleva pieni nukkuma-"aitta" sekä varasto.

Edemmän kapulan merenpuoleinen seinä on kokonaan lasia. Päänäkymän ilmansuunta on länsi, joten sitä hallitsee huikea auringonlasku lähes joka ilta.

Esim. tällainen:

Tai tällainen:



Mökin puinen runko on rakennettu suoraan kallioon porattujen pilarikenkien päälle. Edestä katsoen se leijuu ilmassa melko ohuiden jalkojensa varassa.




Yllä oleva kuva on ensimmäiseltä rakennuskesältä, ikkunaelementtien kiinnitysvaiheesta. Nyt rakennus on jo varsin toisennäköinen. Kuva runsaslumiselta viime talvelta.



Loppuun täytyy taas liittää kuva ihanasta "laivakoirastamme", joka sopii mökkimaisemaan(-kin), kuin nappi silmään.



lauantai 5. marraskuuta 2011

Ajatuksia mökistä, aamutuimaan marraskuussa


Avattuani kotiblogin sain nopean idean, miksen avaisi sen rinnalle myös mökkiblogia. Sekin on ollut vastaava projekti kuin koti ja tapahtunut kodinrakentamisen ohella.

Kun noin neljä vuotta sitten aloimme rakentaa mökkiä, huomasin, ettei googlaamalla löydy juuri mitään tarkempaa tietoa ensinnäkään moderneista, arkkitehdin suunnittelemista mökeistä eikä varsinkaan sellaisista tee se itse-projekteista, jollaiseksi mökkikin meillä muodostui. Olisi ollut kiva saada kurkistaa muiden projekteihin.

Mökkimme sijaitsee Turun saaristossa, huikean hienolla kallioisella tontilla. Lasisen seinän takana aurinko laskee joka ilta meren lahdelle. Tilaa mökissä on kaikkiaan vajaat sata neliötä. Se on puurakenteinen ja lautaseinäinen rakennus, jolla on isot terassit kolmeen ilmansuuntaan. Olemme pyrkineet tekemään rakennuksesta mahdollisimman yksinkertaisen - mutta kuitenkin ujuttamaan mökkiin kohtuulliset mukavuudet loman leppoisaa sujumista silmällä pitäen. Siispä sisävessa löytyy ja induktioliesi, jollaista hienoutta ei muuten ole kotona...

Viime kesänä saimme siis mökkiin keittiön, mutta vesi ei vielä tule eikä mene rakennuksen sisälle asti. Sisustaminen on täysin vaiheessa, samoin moni muukin asia. Rantasauna on väliaikainen vanerikoppi (hyvin toimii!) ja etuterassi puuttuu. Näiden asioiden edistymistä, kuten tietysti myös elämäämme keskeneräisessä mökissämme aion tässä blogissani kuvata.



Tästä se alkoi, kesällä 2007