keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Mökkijuttu

Jo pitempään suunnitteilla ollut mökkijuttu kuvattiin viimein. Olipa taas mahtavaa katsoa ammattilaisten työtä! Lehti on ilmeisesti Avotakka ja julkaisuajankohta kesä 2016. Näissä asioissa ollaan ajoissa liikkeellä..

Taitavan valokuvaajan silmä on erikoinen. Eipä olisi itsellä tullut tämäkään kuvakulma mökillä mieleen - huippuotos!

kuva Kaisu Jouppi

Muutama kännykkäkamerakuva työn touhusta

kuva Kaisu Jouppi




maanantai 4. toukokuuta 2015

Savusauna

Vappuna olemme perinteisesti avanneet mökkeilykauden. Niin tänäkin vuonna, viime viikonloppuinen matka saaristoon oli itselleni kevään ensimmäinen mökkireissu. Ja ihana, kuten aina! 

Mukanamme oli kaksi nuorimmaista poikaamme, joista toinen oli pahaksi onneksemme saanut mopokortin juuri reissua edeltävänä päivänä. Hän ei siitä syystä oikein osannut asettua levollisesti luonnon helmaan, nauttimaan saariston rauhasta, kun mielessä poltteli uunituore ajolupa ja kaukana kaupungissa odotteleva rämeä-ääninen mopo. Niinpä reissumme jäi hieman aiottua lyhyemmäksi.. 


Itse tehdyt munkit toimivat myös vetonaulana teineille, sillä niitä ei leivota koskaan muulloin kuin vappuna mökillä. Ja menekistä päätellen ihan hyvin toimivatkin. Pinnan piparkakkumauste-sokerointi antoi perusmunkeille vähän spesiaalia makuvivahdetta. 


Kaikki oli talven jäljiltä taaskin ennallaan. Mökki ei toki ole ollut tyhjillään syksystä saakka, sillä mies kavereineen on tehnyt sinne talven ja kevään mittaan useammankin reissun.

Saaristossa paistoi vappuviikonloppuna aurinko


Ikkunoiden takana avautuva merenlahti oli jotenkin epätavallisen turkoosi


Pidän todella paljon mökin mustasta keittiöstä


Kartoitimme myös mökin keskeneräisiä kohtia. Ja niitähän on edelleen; sähkötöitä, sänkyjen rakentamista, kaappien ja vetimien laittelua, ulkovalojen asentamista, terassin kaiteiden viimeistelyä... ynnä muuta.

Moiset tylsät viimeistelytyöt taitavat kuitenkin taas vähäksi aikaa jäädä, sillä mies ei kyennyt enää hillitsemään jo kauan kytenyttä savusaunakuumettaan. Nyt on sitten sovittu, että loppilainen hirrenveistäjä tekee meille hirsikehikon, kooltaan 3 metriä kertaa 3,5 metriä, lyhyillä nurkilla ja lohenpyrstöliitoksilla. Kehikon pitäisi ilmestyä mökkitontillemme jo kesäkuun alkupuolella. Sitä ennen pitäisi saada lupa-asiat kuntoon.

Ja kun esimerkiksi savusaunan suuri kiuas muurataan vasta kehikon saapumisen jälkeen, ja rakennuksessa on siinä vaiheessa vielä yhtä sun toista muutakin rakennettavaa, esimerkiksi suuri ruohokatto, voi olla ettei ihan vielä juhannuksena päästä nauttimaan lempeän savuntuoksuisista löylyistä. Mutta tuntien miehen luonteen silloin, kun into ja tarmo aivan erityisellä tavalla kohtaavat, tiedän, ettei se kyllä kaukaakaan pitele.