tiistai 1. toukokuuta 2012

Mökkikauden avaus

Kävimme viimein mökillä, ensimmäistä kertaa viime syksyn jälkeen. Samalla pääsin lopultakin kuvaamaan mökkiä tätä blogia varten. Mökistä on aiemmin ollut niukasti kuvia, joten tässä niitä nyt tulee, hengästyttävä määrä.

Rakennus ulkoa päin


Takaa


Ja sisältä


Eteinen, ensimmäisenä oikealla tulevan wc-kylppärin ovi 


Avoinna makuuhuoneen isännän puolen ovi


Ja emännän puolen ovi. Omat ovet ja puolet siksi, että makuuhuone on tasan kaksi metriä pitkä eikä sängyn ympäri voi kävellä. Molemmilla kammarin käyttäjillä täytyy olla sinne oma ovi, jotta vältytään sängyn yli loikkimiselta. 

Kaikki seinät ovat kuultovalkoiseksi käsiteltyä kuusilautaa, vaikka toisin saattaisi kirkkaassa auringonvalossa voimakkaasti väriä heijastelevien tekstiilien takia luulla.



Ihanaa, vappuna ehti lukea rauhassa kiinnostavaa kirjaa


Kurkistus eteisestä olohuoneeseen


Vielä keskeneräinen olohuoneen matto sovitettavana tulevalle paikalleen


Neljä Ikean palasohvan osaa sopi sohvaseunustalle millilleen. Saatiin kolme ja puolimetrinen sohva, jolle mahdumme mukavasti koko perhe ihailemaan auringonlaskua


Olohuoneen ikkunalla pojan koulussa tekemä hieno laiva


Musta keittiö 


Taustalla pilkistää toinen talonpäädyn makuualkoveista


Ruokailupaikka väliaikaisine rakennuspukeista tehtyine pöytineen


Parrussa tekstiilitaiteilija Annukka Mikkolan Pesä-teos


Toinen, oikeanpuoleinen talonpäädyn alkovi


Tiskauspaikka terassilla talon pohjoispäädyssä


Sunnuntaina pojan onkeen tarttui mahtava hauenvonkale. Eikä kalaonni jäänyt siihen, vielä kolme muutakin haukea nousi merestä


Siispä rosamundat ilman vettä, pelkän suolan kanssa kattilaan, kansi kiinni ja kattila uuniin


Voissa paistetun kesäkalan makua ei voita mikään!


Päivän hämärtyessä liverryksentäyteiseksi huhtikuun illaksi, sytytettiin kynttilät


Iltanäkymä alkovista keittiön läpi olohuoneeseen


Mökillä saadaan aina välillä lettuja iltapalaksi



Tytär paistamassa niitä kuutamossa


Kaukana kylän valot


Maanantaikin valkeni aurinkoisena. Meillä on mökillä vielä väliaikainen, yhdessä illassa jämämateriaaleista tehty sauna. Se on antanut niin mahtavia löylyjä, ettei "oikean" saunan rakentamiseen ole ollut kiirettä


Ja heitin todellakin talviturkkini niin kuin olin aikonut, vappuna, kahdeksanasteisessa merivedessä. Pulahdus ei ollut pitkä, mutta hymy ehti kirjaimellisesti hyytyä


Mökin ja saunan välissä on miehen viime kesänä rakentama kaunis puuliiteri


Aamusaunan jälkeen oli vapun munkki- ja simatraditioiden aika. Litran munkkitaikina kohosi yllättäviin mittoihin. Jokainen sai monta syödäkseen ja pakasteeseenkin päätyi vielä melkoinen pussillinen


Onnellista toukokuun ensimmäistä viikkoa!