maanantai 24. syyskuuta 2012

Pöytä

Olen jo pidemmän ajan etsinyt sopivaa ruokapöytää mökille. Tarpeeksi isoa ja muutenkin tilaan sopivaa, mielellään pitkillä penkeillä. Vaihtoehtoja ovat olleet Tapiovaaran Pirkka-pöytä ja -penkit, itse rakennetut pukkijalkaiset pöytä ja penkit tai vanha kunnon perinteinen pirttikalusto. Viimeksi mainittu alkoi yhä enemmän kiehtoa, paitsi että siinä on kiva muoto, niin se myös edustaa supisuomalaista, konstailematonta mökkityyliä.

Ei kuitenkaan mikä tahansa pirttikalusto, vaan sen täytyy olla oikeasti vanha, patinoitunut ja juuri oikean muotoinen. Eli siinä pitää olla leveä, kauniisti kaartuva jalka ja levolliset mittasuhteet. Selkeät linjat, ei turhia koristeluita tai pyöristyksiä. Vaikka onkin mahdollista, että päädyn vielä maalaamaan pöydän, materiaalin pitää olla tarpeeksi paksua, mielellään oksaista mäntyä. Siis riittävän massiivinen ja karhea kokonaisuus muodostamaan kontrastia keveän vaalealle tilalle.

Huutonetistä Se Oikea viimein löytyi; 180 senttiä ja riittävästi iloista elämää takana.     


Veimme mökille viimein myös kunnolliset patjat. Ne ovat hyvä sijoitus, sillä huolettomat, makoisat yöunet ovat yksi mökkielämän suuria nautintoja. Sängyn päällä siskolta saatu, käsin virkattu päiväpeitto.


Mies kohenteli katolla rännien kiinnikkeitä


Teimme kirpparilta löytyneestä Marimekon kankaanpalasta taulun pingottamalla sen rimoista tehtyyn kehikkoon. 


Koska viimeviikonloppuisella mökkireissulla satoi taukoamatta, myös kamiinassa pidettiin tulta koko reissun ajan. Lämmintä riitti ja saariston hieno syksyinen tunnelma oli kohdallaan.

5 kommenttia:

Maria kirjoitti...

Pöytä on todella kaunis! Minä etsin ja löysin mökillemme vanhan pienen valkoisen ja kaunismallisen pirttikaluston. Sellaisista löydöistä voi tosiaan olla iloinen.
Punaiset tekstiilit ovat lämpimän näköisiä.
Ihana syksyinen tunnelma!

Valoblogin Taru kirjoitti...

Komea pirttikalusto, näyttää oikein nappivalinnalta! Ja niin kiva tunnelma että oksat pois. Voi tuota näköalaa, se on niin mahtava!

Kattauksen raikasta tunnelmaa ihastellessani hoksasin että hitto, meillähän on nuo kaikki samat; tabletit, Teemat, Ainot ja vielä sama Pentikin tuikkulyhtykin :D Pitääpä muistaa itsekin kokeilla yhdistää ne :)

Heli/ Rakas vanha valkoinen taloni kirjoitti...

Kiitos kommenteista!

Maria, jos maalaan pöydän niin ehkä juuri valkoiseksi, se sopii hyvin pirttipöytään. Tai vaaleanharmaaksi - tai tumman mustikansiniseksi..

Mutta paljon mahdollista, että se jää ennalleen.

Ja Taru, hauska juttu että teillä on pöydässä ihan samat elementit :-D Ainakin kaikki Ikean jutut ovat sellaisia, että tulevat vastaan ihan joka paikassa. Ja Teemat ja Ainot, niitäkin riittää. Pentikin tuikkulyhty tuli meille tulisisiksi.

Tunnelmallista syksyä teille, nautitaan sateen ropinasta!

Saara kirjoitti...

WAUTSI, mikä mökki!
Aika unelma. Ihanan mökkimäisesti sisustettu. Just oikean laienn tunnelma, ainakin kuvissa. (:

ps. käyhän tsekkaamassa, kultainenlintu.blogspot.fi

Heli/ Rakas vanha valkoinen taloni kirjoitti...

Kiitos, Saara :-)